Päijät-Hämeessä lannoitetaan keihäslegendojen kanssa

paijat-hame

Keihäslegendat Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen ovat mukana toimittamassa metsien lannoitteita ja organisoimassa lentolannoitusta ensi kesänä Mhy Päijät-Hämeen työmailla.

Käytettävä lannoite on metsäteollisuuden sivuvirroista (mm. puuntuhka) tehty ja siihen on lisätty kivennäismaiden tarvitsemia typpeä, fosforia, kaliumia sekä booria.

Lannoitus on yksi metsätalouden kannattavimmista investoinneista. Kivennäismailla lannoituksella voidaan saavuttaa 10–20 prosentin sisäinen korko. Se lisää puuston elinvoimaa ja kasvua sekä lyhentää kiertoaikaa. Lisäksi lannoitus on ilmastoteko, koska se lisää puun kasvun kautta hiilensidontaa.

Taloudellisesti parhaita lannoituskohteita ovat kuivahkojen ja tuoreiden kankaiden hoidetut männiköt ja kuusikot, jotka ovat kehitysluokaltaan varttuneita kasvatusmetsiä tai uudistushakkuuta lähestyviä metsiä. Lannoituksen vaikuttaa kivennäismailla 6-8 vuotta.

Lannoitukset kannattaa toteuttaa yhteishankkeina, jolloin levityksen hinta laskee. Pyydä metsäasiantuntijaasi kartoittamaan sopivat kohteet ja kertomaan lisätietoa hinnoittelusta.

Katso lannoitteen ravinnesisältö
Katso esimerkkilaskelma lannoituksesta

Lannoitteen ravinnekierto

Ajankohtaista

  1. Valtuuston syyskokouksessa päätettyä

    Valtuuston syyskokouksessa päätettyä

    Päijät-Häme

    Mhy Päijät-Hämeen valtuusto päätti syyskokousessa mm. fuusiosta, hallituksen kokoonpanosta ja jäsenmaksuista.

    Lue lisää
  2. Puun hinnat Päijät-Hämeessä joulukuussa 2024

    Puun hinnat Päijät-Hämeessä joulukuussa 2024

    Päijät-Häme

    Puun hinnat ovat säilyneet korkealla tasolla. Talvikelien tuleminen vaikuttaa talven puukauppaan.

  3. Kolmesta yhdeksi - Etelä-Suomen mhy:t yhdistyvät

    Kolmesta yhdeksi - Etelä-Suomen mhy:t yhdistyvät

    Päijät-Häme

    Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Uusimaan valtuustot ovat tehneet päätöksen yhdistymisestä. Uudesta yhdistyksestä tulee yksi Suomen suurimmista.

2024 © Metsänhoitoyhdistykset