Metsänhoitoyhdistyksen valtuusto vahvasti metsänomistajan asialla

pohjois-karjala

Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan vasta valittu valtuusto aloitti työskentelynsä 18.12. Joensuussa syyskokouksella. Valtuuston 28 jäsenestä 7 on uusia.

Kokouksen aluksi pidetyn esittäytymiskierroksen myötä voitiin todeta, että valtuusto edustaa laajasti ja monipuolisesti metsänomistajakuntaa. Valtuuston puheenjohtajisto uudistui kokonaisuudessaan, kun puheenjohtajaksi valittiin Timo Ryynänen Lieksasta ja valtuuston varapuheenjohtajaksi Emmi Kaalimaa Kiteeltä. Hallitukseen valittiin Ville Kuivalainen Lieksasta, Mika Kuronen Tohmajärveltä, Marita Miettinen Joensuusta, Antti Niemi Kontiolahdelta, Päivikki Otronen Liperistä, Kari Piironen Nurmeksesta sekä Timo Vatanen Tuupovaarasta. Hallitus järjestäytyy ensimmäisessä kokouksessaan tammikuun alussa.

Yhdistyksen jäsenmaksut päätettiin pitää samana kuin aiempinakin vuosina. Jäsenmaksujen lisäksi jäseniltä kerätään MTK:n edunvalvontamaksu. MTK:n valtuuskunta päätti aiemmin syksyllä nostaa edunvalvontamaksua 4 eurolla. Järjestö tekee laajaa ja vaikuttavaa edunvalvontaa jäsentemme hyväksi. Edunvalvonnan tarve ja tärkeys on viime vuosina entisestään korostunut ja tulokset tehdystä työstä ovat merkittäviä metsänomistajien kannalta.

Kokouksen puheenvuoroissa painottui vahvasti metsänhoitoyhdistyksen rooli metsänomistajien puolustajana, vastuun kanto ja vastuullisuus sekä toimihenkilöiden aktiivisuus metsänomistajien suuntaan.

Kokouksessa korostettiin myös, ettei valtuutettujen rooli ole pelkkää pakollisissa kokouksissa istumista. Aktiiviset valtuutetut osallistuvat metsäisiin tapahtumiin, välittävät tietoa yhdistyksen toiminnasta muille metsänomistajille ja toisaalta he välittävät metsänomistajien palautetta sekä kehittämisehdotuksia ja ideoita metsänhoitoyhdistyksen suuntaan.

Lisätiedot

Harri Välimäki, johtaja, Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala ry

p. 050 379 9112, harri.valimaki@mhy.fi

Ajankohtaista

  1. Mhy Pohjois-Karjalan toimistot suljettuna 28.-30.1.2025

    Mhy Pohjois-Karjalan toimistot suljettuna 28.-30.1.2025

    Pohjois-Karjala

    Olemme koko henkilöstön voimin koulutuksessa Tampereella 28.-30.1.2025. Palvelemme jälleen perjantaina 31.1. normaalisti.

    Lue lisää
  2. Taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen hakuaika lyheni

    Taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen hakuaika lyheni

    Pohjois-Karjala

    Taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea on nyt haettava viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hoitotyön aloittamisesta ja kahden kuukauden kuluessa töiden päättymisestä. Aiemmin hakuaikaa on ollut vuosi töiden aloittamisesta. Hakuaikaa koskeva muutos tuli voimaan vuoden 2025 alussa. Tukea haetaan Suomen metsäkeskuksesta. 

  3. Jäsenmaksuposti saapuu helmikuun alkupuolella

    Jäsenmaksuposti saapuu helmikuun alkupuolella

    Pohjois-Karjala

    Mhy Pohjois-Karjalan jäsenmaksut saapuvat postissa viikoilla 7-8. Omaan verkkopankkiin tai sähköpostiin tilatut laskut saapuvat heti laskun muodostumisen jälkeen. Nyt viimeistään kannattaa tilata sähköinen lasku, sillä vuonna 2025 paperilaskuihin tulee 5 euron laskutuslisä.