Drooni- ja helikopterilannoituksia kesän aikana Etelä-Karjalassa

etela-karjala

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjala toteuttaa kesän aikana lentolevityksenä metsälannoituksia. Alueella on siis mahdollista nähdä drooneja ja helikoptereita lannoitustöissä. Lennot toteutetaan valoisaan aikaan ja niiden toteutusajankohdasta tiedotetaan metsänomistajaa aina etukäteen. 

Oikein ajoitettu lannoitus lisää metsän kasvua, parantaa hiilensidontaa ja puuston laatua. Samalla huolehditaan puuston terveydestä ja tulevaisuudesta. Alueella liikkuvista helikoptereista tai drooneista ei siis kannata huolestua, sillä kyseessä on todennäköisesti metsän lannoitus.  

Lannoitustyön tunnistaa lentotavasta 

Metsänomistajaa, jonka mailla lannoitusta tehdään, tiedotetaan aina ennen sovitun lannoitustyön aloittamista. Droonit ja helikopterit lentävät ennalta suunniteltua reittiä ja levittävät lannoitteet tarkasti sovitulle alueelle. Työalueen läheisyydessä on yleensä myös maahenkilöstöä ja kalustoa, jotka kertovat käynnissä olevasta työstä. Aluetta ei saa lähestyä ilman erillistä lupaa. 

Levitettävät lannoitteet ovat maataloudesta tuttuja lannoitteita, kuten booria, ureaa ja salpietaria. Marjoja ja sieniä voi kerätä ja käyttää normaalisti lannoituksen jälkeen. 

Droonit tuovat uusia mahdollisuuksia metsänhoitoon  

Tänä vuonna toteutetaan useampia satoja hehtaareja lannoituksia ja määrät ovat olleet viime vuosina kasvussa. Droonien käyttö metsänhoidossa on voimakkaassa kasvussa, erityisesti lannoitteiden levityksessä. Niiden avulla metsänomistajat voivat parantaa puuston kasvua ja korjata ravinnetasapainoa myös pienissä ja vaikeakulkuisissa kohteissa. Tarkempia tietoja lannoituksesta ja sen soveltuvuudesta omaan metsään voitte kysyä Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalan paikallisilta asiantuntijoilta. 

 

Lisätietoja:  

Janne Kansonen 

Myynti- ja kehityspäällikkö, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjala 

puh. 0400 131 760 

Ajankohtaista

  1. Afrikkalaisen sikaruton tartunta-alue Etelä-Karjalassa ja voimassa olevat rajoitukset

    Afrikkalaisen sikaruton tartunta-alue Etelä-Karjalassa ja voimassa olevat rajoitukset

    Etelä-Karjala

    Suomesta on löydetty villisioista afrikkalaista sikaruttoa ja uudet rajoitukset koskevat nyt myös toimialuettamme Etelä-Karjalassa. MHY Etelä-Karjalan hallitus on kokoontunut tilannekatsaukseen 6.8.

    Lue lisää
  2. Vuoden 2025 ansioituneet metsänomistajat

    Vuoden 2025 ansioituneet metsänomistajat

    Etelä-Karjala

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjala valitsee vuosittain alueeltaan ansioituneet metsänomistajat. Vuoden 2025 ansioituneiksi metsänomistajiksi on valittu Osmo Pellinen Imatralta sekä Hanna ja Tuomo Heikkonen Taipalsaarelta. Perusteluna valinnoille oli aktiivinen metsänhoitoyhdistyksen palveluiden käyttö vuodesta toiseen sekä ymmärrys metsien hoidon tärkeydestä.

  3. Raivaussahatyöt PEFC-sertifikaatin mukaisesti

    Raivaussahatyöt PEFC-sertifikaatin mukaisesti

    Etelä-Karjala

    Metsänhoitoyhdistyksen jäsenet ovat mukana PEFC-metsäsertifioinnissa. Sertifiointi takaa, että metsät hoidetaan kestävän metsänhoidon periaatteiden mukaisesti. Tämä koskee myös raivaussahatöitä. Näihin työlajeihin liittyy siten myös PEFC-sertifioinnin vaatimuksia.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.