Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savolle ISO 14001 -ympäristösertifikaatti

etela-savo

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savolle on myönnetty ISO 14001 -ympäristöjärjestelmäsertifikaatti. Sertifikaatti on merkittävä osoitus siitä, että yhdistyksen ympäristövastuu ei ole irrallinen tavoite, vaan osa kaikkea toimintaa metsäkäynneistä puukauppojen suunnitteluun ja luonnonhoitopalveluihin.

Ympäristösertifikaatti täydentää jo aiemmin Mhy Etelä-Savolle myönnettyjä laatua ja vastuullisuutta osoittavia sertifikaatteja, kuten ISO 9001 -sertifioitua laadunhallintajärjestelmää (2018), PEFC CoC -puun alkuperäketjun sertifikaattia (2024) sekä Yhteiskunnallinen Yritys -merkkiä (2024). Yhdessä nämä muodostavat laajan kokonaisuuden, joka kertoo pitkäjänteisestä työstä metsänomistajien hyväksi ja avoimesta tahtotilasta kehittää toimintaa jatkuvasti.

Johtaja Petri Pajunen näkee uuden sertifikaatin tärkeänä etappina yhdistyksen vastuullisuuspolulla.

“ISO 14001 -sertifikaatti osoittaa, että ympäristövastuu on aidosti osa kaikkea toimintaamme. Se on tunnustus henkilöstömme sitoutuneelle työlle ja samalla lupaus jatkuvasta kehittymisestä, jotta voimme tarjota metsänomistajille entistäkin vastuullisempia palveluita.”

Ulkoisessa auditoinnissa Mhy Etelä-Savon todettiin olevan mhy-ketjun edelläkävijöitä myös laadunhallinnan näkökulmasta. Auditointiraportissa kiitettiin erityisesti yhdistyksen laajoja ja huolellisesti kuvattuja prosesseja, jotka muodostavat selkeän ja systemaattisen perustan palvelutuotannolle. Toimintajärjestelmän kokonaisuus arvioitiin poikkeuksellisen hyvin rakennetuksi ja laatukäsikirja kattavaksi. Raportin mukaan yhdistyksen toiminnanohjausjärjestelmät ja palveluiden jäljitettävyys ovat korkealla tasolla mikä vahvistaa sekä sisäistä johtamista että asiakkaiden luottamusta.

Ympäristövastuun näkökulmasta auditointiraportti toi esiin useita vahvuuksia. Mhy Etelä-Savo on tunnistanut ympäristönsuojelun kannalta keskeiset palvelut ja kehittänyt osaamistaan muun muassa ympäristöasioiden ja luonnonhoidon osalta. Koulutukset ovat lisänneet henkilöstön asiantuntijuutta ja vahvistaneet kykyä arvioida ja vähentää toiminnan ympäristövaikutuksia.

Auditointi toi vahvasti esiin henkilöstön merkityksen. Henkilöstöä kuvailtiin ammattitaitoiseksi ja strategiaan sitoutuneeksi ja heidän osallistuminensa kehittämistyöhön nähtiin yhdistyksen keskeisenä vahvuutena. Strategiatyö on tehty yhdessä ja se näkyy auditoinnin mukaan johdonmukaisena toimintana kaikilla palvelualueilla. Myös perehdytyskäytännöt, kehityskeskustelut ja osaamisen jatkuva vahvistaminen saivat raportissa kiitosta, samoin työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta huolehtiminen.

Erityisen vahvaksi auditoinnissa nostettiin Mhy Etelä-Savon asiakaslähtöisyys. Asiakastyytyväisyys mitataan systemaattisesti ja kuluvan vuoden kiitettävä NPS-tulos +78 ylittää selvästi koko ketjun tavoitetason. Auditoinnin mukaan tulos heijastaa sitä, että asiakkaiden tarpeet ja toiveet otetaan toiminnassa aidosti huomioon niin palveluiden myynnissä, toteutuksessa kuin muissakin arjen kohtaamisissa.

Auditoinnissa ei havaittu poikkeamia. Tulos kertoo pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta työstä, jossa laatu ja ympäristövastuu on sisäänrakennettu osaksi jokapäiväistä toimintaa. Johdon katselmus todettiin kattavaksi ja erinomaiseksi arvioksi organisaation toiminnasta ja auditoinnissa korostettiin myös yhdistyksen kykyä reagoida muutoksiin ja kehittää toimintaansa jatkuvasti. Sertifioitu ympäristöjärjestelmä antaa työkalut seurata ja kehittää ympäristövaikutuksiin liittyviä käytäntöjä entistä järjestelmällisemmin.

Ajankohtaista

  1. Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon valtuuston syyskokouksen tiedote 19.12.2025

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon valtuuston syyskokouksen tiedote 19.12.2025

    Etelä-Savo

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon valtuusto piti syyskokouksensa Savonlinnassa perjantaina 19.12.2025. Valtuusto vahvisti vuoden 2026 toimintasuunnitelman ja talousarvion.

    Lue lisää
  2. Lasten – ja nuortenkoti Kuutti Savonlinnassa valmistautuu joulun viettoon -Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ja East Volley järjestivät nuorille jälleen kuusikätköilyn

    Lasten – ja nuortenkoti Kuutti Savonlinnassa valmistautuu joulun viettoon -Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ja East Volley järjestivät nuorille jälleen kuusikätköilyn

    Etelä-Savo

    Mhy Etelä-Savo ja East Volley haluavat yhdessä lahjoittaa joulukuuset Lasten- ja nuortenkoti Kuuttiin toivottaen samalla hyvää ja rauhallista joulumieltä kaikille, toivottavat East Volleyn puheenjohtaja Pekka Mäkinen ja Mhy Etelä-Savon asiakkuuspäällikkö Petteri Käyhkö.

  3. Rauhallista joulua ja kiitokset metsävuodesta 2025

    Rauhallista joulua ja kiitokset metsävuodesta 2025

    Etelä-Savo

    Vuosi 2025 on ollut työntäyteinen. Palvelimme vuoden aikana 5500 metsänomistajaa. Kiitos kaikille metsänomistajillemme, jotka ovat luottaneet meihin metsiensä hoitajina.