Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkka ry:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkki
pohjois-pirkka
Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkka ry:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Merkin ovat saaneet 52 metsänhoitoyhdistystä sekä kehitysyhtiö Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy. Metsänhoitoyhdistykset tekevät työtä kestävän metsätalouden eteen vastuullisesti ja metsänomistajan arvoja kunnioittaen. Yhdistykset turvaavat yksityismetsänomistajuuden kannattavuuden ja jatkuvuuden nyt ja tulevaisuudessa. Metsänhoitoyhdistykset vahvistavat osaltaan luonnon monimuotoisuutta ja kehittävät työssään sähköisiä ja innovatiivisia ratkaisuja sen parantamiseen myös tulevaisuuden metsänhoidossa. Metsänhoitoyhdistykset toimivat ympäri Suomen ja ovat vahva paikallinen työllistäjä ja paikallisen elinvoiman ylläpitäjä.
– Olemme tyytyväisiä, että työtämme arvostetaan. Metsänhoitoyhdistyksille myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkki osoittaa, että teemme pitkäjänteistä, vastuullista ja kestävää työtä metsien ja metsäalan eteen, kuvailee johtaja Harri Katajamäki Mhy Pohjois-Pirkasta.
– Yhteiskunnallinen yritystoiminta tarjoaa uudenlaisen näkökulman pohdittaessa suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset rakentavat yhteiskuntaa hyvien arvojen kautta, toteaa markkinointipäällikkö Niina Ollikka Suomalaisesta työstä.
Yhteiskunnallisia yrityksiä voi toimia millä tahansa toimialalla yritysmuodosta riippumatta. Suomalaisen työn myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti. Yhteiskunnallinen Yritys -merkin voi saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tai ympäristöongelman ratkaisemiseen. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus.
Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. www.yhteiskunnallinenyritys.fi
Suomalaisen työn päätehtävä on pitää huolta siitä, että suomalainen työ ja siitä syntyvä hyvä huomataan. Liitto hallinnoi Avainlippu-, Design from Finland ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkejä ja toimii kotimaisen työn asiantuntijuutta ja työpositiivisuutta edistävänä äänenä.www.suomalainentyo.fi
Ajankohtaista
Puumarkkinakatsaus joulukuu 2024
Pohjois-Pirkka
Puumarkkinat ovat käyneet vilkkaana loppuvuodesta ja puun hinnat kertovat puukaupan aktiivisesta tilanteesta. Hyvät kesä- ja kelirikkokelpoiset kohteet tekevät kauppansa nouseviin hintoihin, sillä talouskasvun käynnistyttyä odotetaan myös puun käyttöasteen kasvamista.