Työyhteisön hyvä tyyppi
karhu
PJ-Kone Oy:n pomarkkulaiselle hakkuukoneenkuljettaja Jaakko Järvenpäälle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendit. ”Jaakko suhtautuu metsään ja koneisiin sekä työhönsä intohimolla ja omaa korkean ammattiylpeyden. Hänelle on tärkeää, että työnjälki on moitteetonta ja joskus jopa ehdottaa työmaan aloittamisen siirtämistä, jos olosuhteet eivät ole suotuisat. Pitkä kokemus ja hyvä paikallistuntemus niin ihmisistä kuin työmaista tekee työnjohdon työstä paljon helpompaa. Jaakko tulee hyvin toimeen myös metsänomistajien kanssa ja omaa positiivisen elämänasenteen. Hän on voinut olla vuosikymmenten aikana samalla kuviolla jo aikaisemminkin. Ongelmakohtia monesti pohditaan yhdessä ja Jaakko osaa lähestyä asiaa oman ohjaamonsa ulkopuoleltakin. Ja mainitsemisen arvoista on myös, että hänellä on todella harvoin kiire."
Ajankohtaista
Työmaiden etenemisessä voi esiintyä viivettä
Karhu
Metsänhoitoyhdistys Karhun käyttämät metsäohjelmistot vaihtuvat. Ohjelmistovaihdoksemme on osa koko metsänhoitoyhdistyskentän uudistusta, jotta voimme palvella metsänomistajia aiempaa paremmin. Mhy Karhulla ohjelmat vaihtuvat viikkojen 46-47 aikana, jonka vuoksi useilla työmailla voi esiintyä viivästyksiä ohjelmien siirto- ja alkutoimien vuoksi sekä koulutuspäivien vuoksi. Pahoittelemme viivästyksistä aiheutunutta haitta ja hankaluutta.