Metsän lannoituksen verohyödyt
kymenlaakso
Metsän lannoitus sopii jokaisen metsänomistajan tavoitteisiin. Kukapa ei haluaisi oman metsänsä tuottavan järeämpää tukkipuuta, samalla hiiltä sitoen ja parantaen metsän taloudellista tuottoa.
Etukäteen suunnittelemalla lannoituksen verotusta on mahdollista keventää käyttämällä menovarausta. Menovarauksella tarkoitetaan tilannetta, jossa osa metsätalouden pääomatuloista varataan käytettäväksi tulevina vuosina metsänhoitoon. Menovarauksen ansiosta kuluvan vuoden verotaakka kevenee.
Menovaraus käytännössä
Menovaraus voidaan tehdä verovuonna, jona saat metsästäsi tuloja, esimerkiksi puukaupasta. Se ei ole todellinen kulu, vaan oletus metsätalouden tulevista kuluista, kuten istutus- tai lannoituskulut. “Metsätalouden pääomatulosta voi tehdä menovarauksen, jolla kattaa seuraavien vuosien menoja. Menovaraus saa olla enintään 15 % metsätalouden pääomatulosta, josta on ensin vähennetty mahdollinen metsävähennys ja hankintatyön arvo”, Mhy Kymenlaakson metsäasiantuntija Katja Vekka-Koskela kommentoi.
Menovarausta tehdessä tulee huomioida, että se tulee tilittää kokonaan viimeistään neljäntenä vuotena varauksen tekemisestä, oli menoja tai ei. “Menovarausta voi käyttää osissa eli kaikkea ei tarvitse tilittää yhdellä kertaa. Tämä on hyvä etenkin isoissa puukaupoissa, joissa verotus menee korkeammalle veroprosentille sekä kuolinpesille ja muille, joilla ei ole säännöllistä puukauppatuloa”, Vekka-Koskela muistuttaa.
“Menovarauksen käyttö on siis hyvää verosuunnittelua, jonka avulla säästät veroissa. Tulee kuitenkin muistaa, että menovaraus vaatii tarkkaa kirjanpitoa varauksen käytöstä ja metsänomistajan on huolehdittava tilityksestä aikarajan puitteissa”, Vekka-Koskela jatkaa.
Mikäli et ole metsäveroilmoitusta täyttäessäsi hoksannut tehdä menovarausta, ei hätää, sillä voit tietenkin vähentää lannoitukseen käytetyt eurot lannoitusvuoden verotuksessa. Metsäveroilmoituksen täytössä ja verosuunnittelussa voit kääntyä oman metsäasiantuntijasi puoleen. “Me teemme kokonaisuutta ajatellen pienellä kustannuksella metsäveroilmoituksen metsänomistajan puolesta. Otamme verotuksessa huomioon menneen vuoden lisäksi tulevien vuosien verosuunnittelun, eikä metsänomistajan tarvitse itse murehtia esimerkiksi menovarauksen tai metsävähennyksen muistamisesta,” Vekka-Koskela summaa.
Lannoitus osana sukupolvenvaihdoksen suunnittelua
Metsän lannoitus on hyvä sijoitus myös sukupolven vaihdosta pohdittaessa. Lannoitus lisää metsän arvoa ja voit jättää metsä entistä paremmassa kasvukunnossa jälkipolville. Metsätilan luovuttaja voi vähentää lannoituskulut verotuksessa ja uusi sukupolvi saa arvokkaamman metsätilan hallintaansa.
Jenny Alho
Markkinoinnin asiantuntija ja metsäalan osaaja
Liittyvät bloggaukset
Metsänomistajana sukupolvien ketjussa
Tarja Olli
Kymenlaakso
Olen Tarja Olli, kotkalainen maa- ja metsätalousyrittäjä ja metsänomistaja. Minusta tuli metsänomistaja sukupolvenvaihdoksen kautta vuonna 2016. Samana vuonna lähdin ehdolle metsänhoitoyhdistyksen vaaleihin ja pääsin Kymenlaakson metsänhoitoyhdistyksen valtuustoon ja myöhemmin hallitukseen. Nyt toimin hallituksen jäsenenä kuudetta vuotta ja ensimmäistä kautta hallituksen varapuheenjohtajana.
Mikä on ympäristötuki?
Jenny Alho
Kymenlaakso
Ympäristötuki on Suomen Metsäkeskuksen myöntämä tuki arvokkaille luontokohteille. Ympäristötuki on osa Metka-tuki järjestelmää. Ympäristötukea voi saada pääsääntöisesti metsälain 10 §:ssä mainittujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämiseen eli niin kutsutuille metsälain kymppi pykälän kohteille. Tukea voidaan myöntää myös muihin monimuotoisuuden kannalta arvokkaisiin kohteisiin.
Ensimmäinen vuosi metsänomistajana – suutarin lapselle kengät
Joni Hinkkuri
Kymenlaakso
Olen vuosien ajan parhaan tietoni ja taitoni mukaan opastanut muita metsänomistajia heidän metsänomistamisen alkutaipaleella. Viimein, helmikuussa vuosi sitten, suutarin lapselle saatiin kengät – hankin itse metsätilan. Nyt voin sanoa olevani paitsi neuvoja, myös kokemusasiantuntija.
