Metsänomistaja: seuraa metsiesi terveyttä ja myrskytuhoja helposti OmaMetsässä

Valtakunnallinen

OmaMetsä metsänomistajille

OmaMetsään on julkaistu tekoälyyn, koneoppimiseen ja avoimeen satelliittidataan perustuva palvelu, joka tunnistaa metsien terveyteen ja myrskytuhoihin liittyviä muutoksia metsässä. Palvelu löytyy uusina karttatasoina OmaMetsästä. Aineistot kattavat koko Suomen. Karttatasot päivittyvät kasvukauden aikana (1.6.-31.8.) noin kerran viikossa. 

Palvelu on erityisen arvokas niille metsänomistajille, jotka eivät syystä tai toisesta pääse käymään omassa metsässään säännöllisesti tarkistamassa metsien kuntoa. 

Metsien terveyden seuraamisella ehkäistään mm. kirjanpainajatuhojen leviäminen 

Uudet karttatasot auttavat metsänomistajia havainnoimaan metsätuhoja ja mahdollisia riskikohteita, joissa metsien terveys on vaarantumassa. Metsänomistaja voi tuotetun aineiston perusteella käydä itse tarkistamassa tilanteen tai pyytää Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijalta lisätietoa mahdollisesta tuhosta. Samat karttatasot ovat käytössä Metsänhoitoyhdistyksillä. Näin päästään kohdentamaan metsänhoitotoimenpiteitä oikea-aikaisesti oikeisiin paikkoihin.  

”Hienoa uusissa karttatasoissa on se, että tekoäly osaa tulkita muutosta satelliittiaineistoissa ihmissilmää nopeammin ja luotettavammin. Merkintä metsien terveyden heikkenemisestä tulee näkyville OmaMetsän kartalle jo aiemmin, kuin metsässä välttämättä näkyy ihmissilmällä havaittavia muutoksia,” OmaMetsän kehittämispäällikkö Juha Laitinen kertoo. 

Myrsky- ja hyönteistuhokohteiden nopealla korjuulla voidaan vähentää puuston arvon menetystä ja vähentää tuhojen laajentumista tai tuhon seurausvaikutuksia. Palvelu auttaa Metsänhoitoyhdistyksiä turvaamaan metsänomistajien metsien elinvoimaisuutta.  

Näin löydät karttatasot

        OmaMetsä on Metsänhoitoyhdistysten metsänomistajille tarjoama verkkopalvelu, jossa metsäomaisuuden hallinta onnistuu sähköisesti vuoden jokaisena päivänä. Erilaisten karttatasojen lisäksi metsänomistaja voi OmaMetsässä pitää yhteyttä omaan metsäasiantuntijaansa, tilata metsänhoitopalveluita tai aloittaa puukaupan. Kartalle voi lisätä myös omia merkintöjä ja muistiinpanoja. www.omametsa.fi  

        Ajankohtaista

        1. puukauppaa metsänomistajan ehdoilla

          Metsänhoitoyhdistyksien puukauppapalveluissa iso muutos tulossa

          Valtakunnallinen

          Metsänhoitoyhdistykset kehittävät palvelujaan vastaamaan paremmin metsänomistajien odotuksia. Yhä tärkeämmiksi nousevat päätöksenteon tuki, myyntikohteiden huolellinen valmistelu, tiedon laatu sekä koko prosessin hallittu läpivienti.

          Lue lisää
        2. Näin varmistat, että lintujen pesimäaikaiset rajoitukset tulevat huomioiduksi 

          Näin varmistat, että lintujen pesimäaikaiset rajoitukset tulevat huomioiduksi

          Valtakunnallinen

          Metsälakiin ja luonnonsuojelulakiin esitetään muutoksia, joiden tavoitteena on täsmentää EU:n lintudirektiivin toimeenpanoa Suomessa. Lakimuutosten taustalla on EU:n tuomioistuimen ratkaisu, joka täsmensi lintudirektiivin tulkintaa.  

        3. METKA-järjestelmässä kokeillaan uutta luonnonhoidon tukimallia

          METKA-järjestelmässä kokeillaan uutta luonnonhoidon tukimallia

          Valtakunnallinen

          Metsätalouden kannustejärjestelmässä (METKA) kokeillaan luonnonhoidossa tulosperusteisia tukia ja ympäristöllisiä tarjouskilpailuja. Kokeilut koskevat suon ennallistamista, lehtojen luonnonhoitoa, virtavesien suojavyöhykkeiden jättämistä sekä lehtipuusekoituksen jättämistä taimikon ja nuoren metsän hoitotyössä.

        2026 © Metsänhoitoyhdistykset

        Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.