Suomen Metsäsäätiön huomionosoitus Mhy Kymenlaakson Helena Koivistolle

Valtakunnallinen

Suomen Metsäsäätiö palkittu

Suomen Metsäsäätiö jakoi torstaina 26.10. valtakunnallisilla Metsäpäivillä Helsingissä huomionosoituksia viidelle metsäammattilaiselle, jotka ovat työssään edistäneet erityisen aktiivisesti Metsäsäätiön tavoitetta kukoistavasta metsäelinkeinosta Metsänhoitoyhdistyksistä huomion sai Mhy Kymenlaakson metsäasiantuntija Helena Koivisto. Muut huomionsaajat olivat Filip Raiskinmäki (Metsä Group Vaasa), Seppo Rantanen (Stora Enso Lappeenranta), Harri Tegelberg (Kuhmo Oy) sekä Jouni Tuohimäki (UPM Metsä Viitasaari). 

Huomionosoitukset jaetaan metsäammattilaisille, jotka ovat omaksuneet työssään täyden kympin arvoisesti metsäalan yhteisen edistämisen tärkeyden. Uutta tietoa ja tiedon jalkauttamista tarvitaan, jotta metsäala voi kukoistaa myös jatkossa. Työssään lähettiläät osaavat luontevasti tuoda esiin Metsäsäätiön työn tärkeyden metsänomistajille.

”Helena on erityisesti sisäistänyt varojen keräämisen perimmäisen ajatuksen menekinedistämisestä. Hän osaa erinomaisesti perustella metsänomistajalle, miksi puukaupan molempien osapuolten on viisasta maksu maksaa. Helena saa metsäasiantuntijoistamme toistuvasti erinomaista palautetta esimerkillisestä metsänomistajan etua ajavasta työstään. Myös verovähennyksen Helena osaa perustella siten, ettei metsäomistajalle jää muita järkeviä vaihtoehtoja kuin maksaa maksu,” kertoo Mhy Kymenlaakson toiminnanjohtaja Panu Pettinen

”Kiitos Metsäsäätiölle kaikkien huomionosoitusten saajien puolesta. Tällainen muistaminen lämmittää mieltä. Kokemukseni mukaan metsänomistaja suhtautuu Metsäsäätiöön positiivisesti, jos puukauppojen yhteydessä esittelee säätiön periaatteet ja kertoo mihin menekinedistämismaksuja käytetään. Hienoa, että säätiö tukee metsäelinkeinon kehitystä ja erityisesti lasten ja nuorten metsäkasvatusta. Olenkin vinkannut paikallisille kouluille Metsäsäätiön apurahoista”, kiitteli Helena Koivisto.

Huomiot Metsäsäätiön lähettiläille jakoi säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Marko Mäki-Hakola. ”On ilo olla mukana jakamassa huomionosoituksia Metsäsäätiön lähettiläille. Metsäelinkeinolla on oikeus kukoistaa ja sitä oikeutta on tuotava jatkuvasti esille meidän kaikkien toimesta, jotka työskentelemme metsien kestävän käytön parissa. Lämpimät onnittelut palkituille koko Metsäsäätiön puolesta.”
Kuva Vilma Issakainen

Suomen Metsäsäätiön on metsäalan yhteinen yleishyödyllinen apurahasäätiö. Metsäsäätiön taustalla ovat metsänomistajat, puuta jalostava teollisuus sekä metsäalan työntekijät ja yrittäjät. Vuosittain apurahoja jaetaan lasten ja nuorten, tieteen ja tutkimuksen sekä vaikuttajaviestinnän hankkeisiin noin 1,5 miljoonalla eurolla. Metsäsäätiön uusi avaus ovat vastuullisuushankkeet, joita lähdetään pilotoimaan ensi vuonna.

Ajankohtaista

  1. Metsäasiantuntija Panu Karhu metsänhoitoyhdistys Etelä-Savosta valittiin Vuoden Kympiksi viime vuonna. Vuonna 2026 etsitään ansioitunutta metsänhoitoyhdistystä.

    Ehdota ansioitunutta metsänhoitoyhdistystä Vuoden Kymppi -palkinnon saajaksi

    Valtakunnallinen

    Ehdota Vuoden kymppi -palkinnon saajaksi metsänhoitoyhdistystä, joka on tehnyt sinuun positiivisen vaikutuksen. Ehdotuksia voit jättää aina 20. syyskuuta saakka.

    Lue lisää
  2. Metsämiesten Säätiön uusi rahasto rakentaa siltoja metsäkeskusteluun

    Metsämiesten Säätiön uusi rahasto rakentaa siltoja metsäkeskusteluun

    Valtakunnallinen

    Metsämiesten Säätiön ensimmäinen alarahasto jakaa tunnustuspalkintoja Suomen metsäalaan merkittävästi vaikuttaneille henkilöille. Samalla se haluaa lisätä metsäalan ja muun yhteiskunnan vuoropuhelua.

  3. Metsänhoitoyhdistykset Keski-Savo ja Pohjois-Savo suunnittelevat yhdistymistä

    Metsänhoitoyhdistykset Keski-Savo ja Pohjois-Savo suunnittelevat yhdistymistä

    Valtakunnallinen

    Tavoitteena entistä vahvempi palvelu metsänomistajille. Metsänhoitoyhdistys Keski-Savon ja Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Savon hallitukset ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen fuusiosta. Fuusion myötä syntyy entistä vahvempi metsänomistajien oma asiantuntijaorganisaatio

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.